Syysvaelluksella Hammastunturilla 2009

Talvea odotellessa vietimme syys-lokakuun vaihteen Hammastunturilla viikon vaelluksella 2009. Lähdimme liikkeelle lauantaina 26. päivä Moberginojan autiotuvalta. Lähistöllä oli paljon kultavaltauksia ja tapasimmekin yhden kullankaivajan. Iltalenkki oli lyhyt, noin 5km Pahaojan autiotuvalle. Maisemat olivat hienot. Kuvassa Pahaoja.

Pahaojan autiotuvan pihapiiri oli hieno. Se on peräisin kultaryntäyksen ajoilta. Vaikka talo näyttää isolta, autiotupa-puoli oli pienehkö ja sen takka ei paljoa lämmittänyt. Vietimme täällä ensimmäisen yömme. Keskellä yötä heräsimme oven narinaan, tuuli tempoi sitä eikä se pysynyt kunnolla kiinni. Tupa oli kylmä. Ulkona näkyi hienot revontulet.

Sunnuntaina söimme aamiaiseksi samettista riisipähkinäpuuroa.

Kävelimme merkittyä reittiä pitkin 12km Pahaojalta Kultalaan. Alku oli helppoa, sekä Pahaojan että Ivalojoen yli pääsi riippusiltoja pitkin. Metsästyskausi oli meneillään ja kuulimme satunnaisia laukauksia.

Kultalan museorakennukset ovat avoimia vaikka paikka on Suomen historian kannalta merkittävä. Viereisen kuvan sisätila on Kultalan päärakennussa (alla olevassa kuvassa oikealla). Vasemmalla kuvassa on leipomo. Vaikea uskoa paikkaa isoksi keskukseksi, kun jäljellä on vain muutama talo eikä teitä ollenkaan.

Lähdimme maanantaina puolilta päivin vaeltamaan Kultalasta kohti Riekkokämppää. Tarkoitus oli kulkea noin 16km ja ylittää Appisjoki Palovaaran pohjoispuolelta kuivin jaloin kivien yli hyppimällä. Tavoite osoittautui epärealistiseksi. Jo alkumatkasta kohtasimme merkittäviä suunnistushaasteita ja joki oli vuolas.

Kaikki purot eivät olleet vaikeita ylittää. Kävelysauvoista oli paljon hyötyä. Päätimme pari vuotta sitten, ettemme lähde enää minnekään ilman niitä.

Maanantaina söimme lounaaksi Rapukalakeittoa puron varressa – emme olleet aivan varmoja minkä puron – se laski kuitenkin Appisjokeen. Alkoi käydä ilmeiseksi, että emme pääsisi perille päivänvalon aikana – seitsemältä tuli pimeää.

Pystytimme teltan Appisjoen varteen Palovaaran pohjoispuolelle. Märistä risuista saimme pienen nuotion aikaiseksi ja paistoimme illalliseksi munakkaan. Yöstä oli tulossa kylmä, varustauduimme hyvin.

Tiistaiaamuna kaikki (paitsi virtaava joki) oli jäässä. Heräsimme ennen auringon nousua säkkipimeässä. Yöllä oli ollut noin viisi astetta pakkasta. Makuupussini on parhaimmillaan plus yhdessä. Yö oli kuitenkin kaikesta huolimatta yksi lämpimimpiä – kiitos iltajumpalle ja kuumavesipullolle. Makuupussi oli ulkopuolelta märkä, teltassa oli kosteaa.

Tiistai iltana koitti viimein Appisjoen ylitys – kuivin jaloin se ei kuitenkaan onnistunut. Ylitimme joen Ylimmäisen Appislompolojärven pohjoispuolelta kun se oli noin 4m leveä, polveen asti syvä eikä virtausta ollut juurikaan. Pakkasta ei enää ollut, mutta aikamoisen adrenaliinipaukun tästä siitä huolimatta sai. Joen vastakkaisella rannalla oli vastassa märkää suota.

Tiistai-iltana ehdin ottaa kalastusvälineet esille sen yhden ainoan kerran – mato-ongen ja perhon yhdistelmän, joka ei toiminut matalassa rantavedessä. Liian lyhyt siima kun ei ole kelaa. Pari kalaa kävi pintomassa kauempana järven keskellä.

La-vun kämppä lämpeni nopeasti ja saimme kuivattua edellisen yön jäljiltä kosteat makuupussimme. Kämpille osui samaan aikaan Juha, joka nukkui ulkona, koska sisään mahtui vain kaksi.

Ei tullut kalaa. Teimme myöhään illalla hernekeittoa ja paistoimme lettuja. Vehnätön taikina pysyi huonosti kasassa, ja pakkasen takia kaasu ei pysynyt pitkään kuumana vaikka lämmittelimme pulloa välillä. Hyvää oli ja riitti kolmelle, mutta pitää vielä jalostaa reseptiä.

Kiitos La-Vulle ja Sa-Mo-Halle hyvin rakennetusta tuvasta. Aivan ihana!

Keskiviikkona vaelsimme Appistuntureille ja ihailimme hienoja maisemia. Suunnitelmamme oli päästä yöksi Suivakkojärven autiotuvalle.

Matkalla söimme runsaasti puolukoita, jotka pakkanen oli makeuttanut erittäin herkullisiksi.

Matka oli helppokulkuista, mutta viimeiset 2 km osoittautuivat suunnistamisen kannalta haastaviksi. Satumainen metsä. Hukkasimme suunnan moneen kertaan.

Suivakkojärven autiotupa – kyllä, ehdimme perille ennen pimeää. Heräsimme keskiviikkona 6:30, lähdimme kävelemään 9:00, pidimme 50min lounastauon (sienirisottoa ilman juhlallisuuksia) ja löysimme Suivakkojärven autiotuvan 18:20.

Suivakkojärven tuvalla tapasimme jälleen Juhan. Vietimme mukavan illan yhdessä jakaen tarinoita ja vinkkejä. Seuraavana aamuna Juha opetti meitä tunnistamaan paremmin hyvät tervaskannot. Innostuimme kovasti ja näimme sen jälkeen kaikki lahot kannot aivan uusin silmin.

Suivakkojärveltä lähdimme torstaina kiipeämään läheiselle Outa-Suivakolle, josta aukesi huikeat näköalat. Sieltä alastuleminen oli tosin hankalaa, koska pohjoisreunan rinne koostui talon kokoisista kivilohkareista ja rotkoista niiden välissä.

Tarkoitus oli ollut mennä telttailemaan tunturin laelle Haukkapesäpäille, mutta emme olisi ehtineet sinne puron varteen ennen pimeää, vaikka matka Suivakkojärveltä Illestijärvelle oli lyhyt.

Jäimme Sompion tuvalle, joka oli herttainen mutta yöpymiskokemus oli savusaunankaltainen. Pienistä risuista huolimatta takka savutti melkein yhtä paljon sisään kuin ulos.

Illalla löysimme metsästä Sompion tuvan läheisyydestä runsaasti tervaksia – ja nuotio rätisi hienosti. Uudelle kirveelle tuli käyttöä.

Hammastuntureilla oli paljon hienoja metsiä – verrattuna käsivarteen, jossa oli kävimme heinäkuussa 2009 ihailemassa paljon karumpia maisemia.

Pisin päivämatkamme oli Perjantaina – Sompiosta Inarin Poropirteille noin 18 km. Seurasimme Haukkapesäpääjokea lähes koko päivän. Sivilisaatio läheni, niin myös hakkuuaukeat.

Inarin Poropirteiltä vuokrasimme mökin ja pääsimme saunomaan.

Lauantaina siirryimme Inarin kautta Ivaloon ja takaisin Helsinkiin.