Jämäkala kastikkeessa

Kastikeainekset

Eilen kalaa tuli paljon. Paistettiin kaikki voissa – säilyvät kypsänä paremmin kuin raakana. Mitäpä tehdä tästä ”jämäkalasta” seuraavana päivänä? Siitä tulee helposti ikävän kuivaa, siiasta etenkin. Tänään lounaaksi valmistin kastikkeen, jossa kala kätevästi lämpeni ja pysyi mehevänä. En ole suuri valmiskastikefani mutta siika katkarapu-valkoviinikastikkeessa oli hyvää – hieman liian suolaista vaan. Illalla syötiin samaa jämäkalaa sienikastikkeessa.

Ainekset 2:lle

  • 100-500g Kypsää kalaa ruodottomina paloina
  • 1 pss katkarapu-valkoviinikastike ainekset (tai klassinen kalakastike tai muu vastaava)
  • 2,5 dl soijakermaa (säilyy lämpimässä)
  • 80-100g kuivattuja puolikypsiä perunoita (kuvassa tuoreita kun kalakaveri halusi ne kantaa)
  • Kuivattuja karpaloita koristeeksi, jos on
  • Vettä

Paino ilman kalaa: noin 400 g
Veden tarve: noin puoli litraa perunoiden määrästä riippuen

Valmistus

  1. Laita vettä kattilaan ja keitä (liotetut kuivat) perunat kypsäksi.
  2. Laita paistinpannu kattilan päälle ja valmista kastike pussin ohjeen mukaan vesihöyryn päällä  (ei pala kiinni). Laita kerma kastikkeeseen.
  3. Lisää kalapalat kastikkeeseen. Tarvittaessa laita pannu hetkeksi tulelle perunoiden kypsyttyä.
  4. Tarjoile kala kastikkeessa perunoiden kera.

20160819_15075220160819_151712

 

Tietoja Piritta

This is blog is written for lovers of nature, beauty and pleasure. Upgrade your hiking experience by exploring great cooking in landscapes! I'm hooked in fishing and hiking in Lapland. Since 2005 I've spent most of my holidays in the wilderness, at least a week per year, some years much more. Dreaming about it and planning the trip months ahead makes the experience last longer! It is great to share my passionate hobby with you. I hope this blog and my wilderness cooking books will offer you plenty of inspiration.
Kategoria(t): Ei kuivattamista, Ei liotusta, Kala kastikkeessa, Kala-ateria Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s